Sivut

torstaina, joulukuuta 30, 2010

Itselleni eniten

Joululahjaksi saamalla rahalla hankin itselleni mieluisia lahjoja.

Olen jo pidemmän aikaa katsellut nettikirjakaupoista erilaisia MLP-keräilyn opaskirjoja, joita on kirjoitettu muutama (kaikki englanniksi) ja miettinyt hankintaa kun rahatilanne sen sallii. Löysin Paratiisikartanolta myynti-ilmoituksen käytetystä kirjasta kohtuulliseen hintaan ja ostinkin sen itselleni joululahjaksi.

Debra L. Birge: The World of My Little Pony- opaskirja putkahti postiluukusta tiistaina ja ihastuin kirjaan täysin. Ihanan paljon kuvia ja jonkin verran uutta tietoakin kirjasta tuli.

Tosin jotkin kuvien outoudet ja selitykset hieman ihmetytti, lisäksi kirjassa on esitelty vain USAssa ilmestyneet MLP-lelut, joten suuri osa koko ponikaartista oli poissa. Kirjailija on kirjoittanut kirjalle jatkoa, jossa esitellään nirvanat ja muut, sen hankin kun taas rahatilanne sen sallii. Mutta hyvä kirja loppujen lopuksi. :)

G1-ponieni pääluku nousi viimein tasaiseen 50 poniin, tosin Briteistä edelleen matkalla oleva poni on...edelleen matkalla tänne. Huuto.netistä ostin kuitenkin kaksi vahvistusta poniporukkaan.

Baby Romperooni on ensimmäinen G3-varsani. Voi kun se on pieni ja suloinen, kun G3-ponit on muutenkin niin piskuisia. Romperooni pääsee kuuma vesi-käsittelyyn heti kun ehtii, sillä haluan tuota peikkotukkaa hieman siistimmaksi. Muuten todella nätti ja suloinen ponilapsi.


Onko ponilapsessa jotain tuttua, mutta silti jotain omituista?
No tietenkin, sehän on Baby Blossom, mutta harjakset ovat uuden väriset. Vertaa vaikka harjasten väriä Myrskyttären ponisivuilta. Tämä uuden lookin saanut varsa oli tietoinen hankinta, sillä en pidä Baby Blossomista yhtään sen alkuperäisellä karvavärillä. Violetti sopii varsalle paremmin ja onhan niissä emonsa kanssa silloin enemmän samaa näköä. Nyt Baby Blossom on yksi varsahyllyn pikkudiivoista uusilla karvoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit on tervetulleita! Kommentit tarkistetaan ennen niiden julkaisua.